Toimitusjohtajan vuosikatsaus

kirjoittanut Miro Eriksson
2 min lukuaika
26.3.2024 14:09

Vaikka jokainen toimintavuotemme on ollut omalla ainutlaatuisella tavallaan erityinen, vuosi 2022 oli toistaiseksi merkityksellisin. Pääsimme vihdoin tuomaan Linear-välitysjärjestelmän suuremman yleisön tietoisuuteen ja julkaisemaan sen virallisesti markkinoille. Jo ennen lanseerausta olimme kyenneet lohkaisemaan kunnioitettavan 5 prosentin markkinaosuuden alalla, jota oli siihen asti edustettu pääasiassa suurten pörssiyhtiöiden toimesta.

Tätä blogia kirjoittaessani Linearin markkinaosuus on kolminkertaistunut, ja vieläkin vaikuttavampaa kasvua on luvassa. Ei ole missään nimessä itsestäänselvyys, että kaltaisemme uusi toimija saavuttaa jotain näin suurta ja vielä näin lyhyessä ajassa. Tästä haluan kiittää oman huikean tiimimme lisäksi myös matkassamme mukana olleita välittäjiä, jotka uskoivat Lineariin jo heti sen alkutaipaleella. Nämä Linear-käyttäjät ovat omalta osaltaan mahdollistaneet sen, että olemme voineet kehittää alustasta aidosti välittäjien tarpeet ja toiveet huomioon ottavan, uuden sukupolven välitysjärjestelmän.

Visiot on tehty toteutettaviksi

Vuoden edetessä jatkokehitimme välitysjärjestelmää, kuunnellen tarkoin välittäjien antamaa palautetta. Saamamme palaute vahvisti omat visiomme siitä, että välitysjärjestelmän tulisi toimia alustana, joka yhdistää välittäjän kaikkiin alan tärkeimpiin toimijoihin ja palveluihin. Tämän vision innoittamana solmimme useita kumppanuuksia, rakentaen Linearista samanaikaisesti kokonaisvaltaisen ekosysteemin, jonka avulla välittäjät saavat kaiken yhdestä järjestelmästä.

Jokainen solmittu yhteistyö on yrityksellemme tärkeä virstanpylväs, mutta yksi kumppanuuksista on ollut toiminnallemme kiistatta käänteentekevin. Puhun tietenkin Schibstedistä, jonka sijoituksen ja strategisen kumppanuuden Lineariin julkistimme alkusyksystä. Schibsted, joka tunnetaan muun muassa Oikotien ja Torin markkinapaikoista, on myös vuosien ajan tarjonnut välittäjille PDX-välitysjärjestelmää. Yhteistyömme myötä Schibsted keskittää voimansa rakentaakseen Oikotiestä vetovoimaisimman markkinapaikan, kun me taas jatkamme uraauurtavaa työtämme nykyaikaisen välitysalan ekosysteemin parissa. On ollut erityisen suuri ilo huomata, kuinka moni PDX-käyttäjistä on jo nyt omaksunut Linearin välitysjärjestelmäkseen. Yli 60 prosenttia PDX-järjestelmää käyttäneistä välittäjistä on jo siirtynyt Lineariin. Tämä kuvastaa hyvin sitä mittavaa luottamusta, jota välittäjät ovat osoittaneet niin tiimimme aikaansaannoksia kuin koko Schibsted-yhteistyötäkin kohtaan.

Kehittyminen vaatii tekoja

Täysin ilman kipuiluja emme suinkaan ole läpikäyneet mennyttä vuotta, se lienee tyypillistä etenkin kaltaisellemme kasvuyritykselle. Esimerkiksi välittäjien antama palaute kuluttajapalvelustamme Dixusta sai meidät pohtimaan kyseisen konseptin tulevaisuutta. Teimme päätöksen siitä, että Dixuun tultaisiin ensisijaisesti viittaamaan markkinapaikkana, johon Linear-käyttäjät saavat kohteensa jatkossakin näkyviin veloituksetta. Ominaisuus, joka oli ollut jo hyvän aikaa käyttäjiemme hyödynnettävissä, mutta jäänyt kuluttajapalvelun varjoon.

Vuoden 2023 suuntaviivat

Tänä vuonna järjestelmän kehitys jatkuu ja tulemme uudistamaan tilausjärjestelmämme palvelemaan paremmin myös freelancereita. Uudistus mahdollistaa vapaan hinnoittelun eli jatkossa esimerkiksi valokuvaaja voi itse päättää, millä hinnalla tarjoaa palveluitaan. Tämä saa aikaan tervettä kilpailua ja samanaikaisesti tarjoaa enemmän vaihtoehtoja välittäjille. Pääsemme julkaisemaan myös jotain ennennäkemätöntä aineistonsiirron saralla. Tuomme nimittäin ensimmäisinä Suomessa mahdollisuuden hyödyntää vanhan järjestelmän dataa suoraan Linearin käyttöliittymässä. Tämä tarkoittaa sitä, että välittäjä näkee vanhassa välitysjärjestelmässä olleet kohteet ja tiedot suoraan samasta käyttöliittymästä, missä hän tekee uusia toimeksiantoja.

Ei ole salaisuus, että tavoitteenamme on olla markkinajohtaja Suomessa viimeistään kolmen vuoden sisällä. Tänä vuonna pyrimme siis kasvattamaan markkinaosuuttamme Suomessa sekä laajentamaan toimintaamme myös ulkomaille. Mielestäni on hienoa, että välitysjärjestelmäala on viime aikoina ottanut ison harppauksen eteenpäin, kun KIVI-järjestelmästäkin kehitetään uutta OviProta. Uskon, että tämä on koko alan ja ennen kaikkea välittäjien etu.

Lopuksi haluan kiittää omaa tiimiämme, jonka määrä on kasvanut vuoden aikana yli 30 % sekä tietenkin asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme, jotka jakavat kanssamme saman vision. Innolla odotan, mihin saakka olemmekaan päässeet vuoden kuluttua. Tehdään tästä yhdessä upea vuosi!

Miro Eriksson
toimitusjohtaja