Linear – Digitalisoimme kiinteistöalan

Linear on kokonaisvaltaisesti kiinteistöalan ammattilaisia palveleva yritys, jonka ensisijaisena tavoitteena on digitalisoida toimialan vanhentuneet työtavat ja helpottaa kiinteistönvälittäjien arkea. Toimintaamme ohjaa vahvasti asiakaskeskeisyys, korkeiden laatustandardien noudattaminen sekä halu vaikuttaa kiinteistöalan tulevaisuuteen. Näistä lähtökodista olemme luoneet käyttäjäystävällisen alustan, jonka avulla asunnon myynnin kaikki vaiheet hoituvat vaivattomasti yhden järjestelmän kautta.

Mistä kaikki alkoi?

Linearin tarina alkoi vuonna 2018, kun ensimmäinen palvelumme Dixu julkaistiin. Työskennellessämme kyseisen projektin parissa, tapasimme useita kiinteistönvälittäjiä ja muita kiinteistöalalla toimivia tahoja sekä kuulimme heidän kohtaamistaan vaikeuksista koskien suurta manuaalisen työn määrää. Myös nykyaikaisten palveluiden puute oli mahdotonta sivuuttaa, joten päätimme tuoda markkinoille ratkaisun – Linearin.

Linear lukuina

0
Perustettu
0
Työntekijää
0 %
Markkinaosuus 6/2023

Linearin tiimin jäseneksi?

Olemme yritys, jolla on suuri missio; koko kiinteistöalan digitalisoiminen. Koska kasvamme vauhdilla, etsimme lähes jatkuvasti uusia innokkaita tyyppejä mukaan tarinaamme.

Tutustu avoimiin työpaikkoihimme tai kerro itsestäsi ja kiinnostuksen kohteistasi, mikäli juuri nyt et löytänyt sinulle sopivaa työpaikkaa.

Kokeile nyt kuukauden ajan veloituksetta!

Käytössäsi on kaikki mitä laadukkaaseen välitystyöhön tarvitset sekä alan uutuudet, joita muut eivät vielä tarjoa. Ja mikä parasta, siirtyminen Lineariin on helppoa; hoidamme kaiken avaimet käteen -periaatteella.

Välitysjärjestelmä

99 € / kk / käyttäjä

Linear-välitysjärjestelmä sisältää mm:

Välitysjärjestelmä

99 € / kk / käyttäjä

Linear-välitysjärjestelmä sisältää mm: