Linear-välitysjärjestelmä saapui markkinoille virallisesti reilu vuosi sitten, mutta jo sitä ennen kourallinen välitysliikkeitä käytti alustaa päivittäisessä työssään. Turkulainen Näytönpaikka on yksi esimerkki näistä, Lineariin alusta saakka uskoneista kiinteistönvälitysliikkeistä, sillä yritys on kutsunut Linearia välitysjärjestelmäkseen jo parin vuoden ajan. Kuluneiden vuosien aikana Linear on ottanut suuria harppauksia sekä tuonut markkinoille runsaasti ennennäkemättömiäkin ominaisuuksia, joita Näytönpaikka hyödyntää kokonaisvaltaisesti arjessaan. Pitkän asiakassuhteen myötä halusimme kuulla Näytönpaikan toimitusjohtajan Jouni Paasion rehellisiä ajatuksia siitä, miten yhteinen matka on hänen mielestään sujunut aina alusta nykypäivään asti, ja mitkä asiat saavat heidät valitsemaan Linearin joka vuosi uudelleen.
Millaista oli uuden järjestelmän opettelu?
”Omasta puolestani voin sanoa, että aika kivaakin. Vanhempien välittäjien mielestä taas suoraan sanottuna aivan syvältä. Se kun on tottunut johonkin, niin siitä totutusta poisoppiminen vie aikaa ja voi olla työlästäkin. Uuden opettelu on oma prosessi, mutta kun sen tekee, niin lopulta kaikki alkaa sujua paljon ketterämmin. Välitysalan ulkopuolelta tulleet välittäjät puolestaan oppivat logiikan ja myös uudet ominaisuudet paljon nopeammin, kun ei ole sitä vanhan järjestelmän painolastia ja tottumusta. Lopulta käyttölogiikka on kuitenkin aika sama, sopimuspohjat ja sellaiset muut tärkeät hommat.”
Linearissa pyritään panostamaan vaivattomaan käyttöönottoon intuitiivisen käyttöliittymän, asiakaspalvelun ja kattavan koulutuksen avulla, mutta on tavanomaista, että etenkin alalla pidemmän aikaa toimineet ja yhteen järjestelmään tottuneet välittäjät voivat kokea uuden opettelun työläänä. Käyttäjiltä saatu palaute kuitenkin viittaa vahvasti siihen, että vanhasta poisoppiminen on sen arvoista. Siirtyminen Lineariin nimittäin maksaa itsensä nopeasti takaisin, kun esimerkiksi järjestelmän lukuisat automaatiot virtaviivaistavat välittäjien jokapäiväistä työtä.
Millaisia konkreettisia muutoksia Linear on tuonut välitysliikkeenne arkeen?
”Järjestelmän sisältä tapahtuvat ostot ovat tosi näppäriä. Varsinkin kiinteistöjen osalta, kun saa Asiakastiedosta tilatun raportin suoraan kohteelle. Korona muutti omalta osaltaan myös asuntokaupan rutiineja ja sähköisti toimintatapoja. Se toi esimerkiksi sähköiset allekirjoitukset, jotka ovat tulleet jäädäkseen ja toimivat Linearin kautta tosi hyvin monessa yhteydessä. Lisäksi kuten tiedetään, esittelytekstien tekeminen on välillä karvasta kalkkia. Väitän, että jokaiselle välittäjälle se on toisinaan hankalaa. Linearin AIDA on tuonut tähän suuren avun. Eihän sekään täydellistä tekstiä tee, mutta antaa pirun hyvää inspistä. Se helpottaa ja ennen kaikkea nopeuttaa työtä. Tuntuu, että sekin on tässä kehittynyt ja mennyt eteenpäin. Kannustan muitakin käyttämään AIDAa ja helpottamaan omaa kirjoitusurakkaa.”
AIDA™ on esittelytekstejä inspiraatioksi kirjoittava tekoäly, joka on kaikkien Linear-käyttäjien saatavilla järjestelmän sisällä. AIDAn tuottamille teksteille annettu peukku ylös tai alas todella kannattaa, sillä se opettaa tekoälyä paremmaksi kirjoittajaksi. Jo lyhyessä ajassa AIDAn tekstit ovat parantuneet palautteiden ansiosta, aivan kuten Jouni yllä kuvaakin. Aiemmin AIDA oli helpottamassa vain myytävien kohteiden esittelytekstien kirjoittajaa, mutta nyt se on käytettävissä myös vuokrakohteissa. Lisäksi AIDA osaa jo nyt useampia kieliä ja kehittyy niissäkin taitavammaksi käytön myötä. Tavoitteena on mahdollistaa se, että esimerkiksi suomalainen välittäjä voi kirjoittaa AIDAn avulla espanjankielisen esittelytekstin kohteestaan, joka on suunnattu Espanjan markkinoille.
Miksi Linear, eikä jokin muu välitysjärjestelmä?
”Olemme olleet todella tyytyväisiä Linearin kehitystahtiin ja asiakaspalveluun. On saatu kaikki toivotut muutokset tosi nopeasti tuotantoon. Konkreettinen ero muihin järjestelmiin on se, että niissä kehitys lakkaa, mutta tässä mennään koko ajan eteenpäin. Tulee mieleen, että onko aiemmin riittänyt se, että ei tarvii kehittää enempää kun on saavutettu tietty piste? Ei ole osattu edes haaveilla paremmasta.”